maanantai 8. huhtikuuta 2013

Pappilansalmi



Aamuhetkenä ajattelin katsella josko Pappilansalmessa näkyisi jotakin lintupinnalistaan kirjattavaa. Aurinko nousi sopivasti salmen sulan suunnalta, joten jätin silmien grillauksen sikseen ja kokeilin maisemakuvauksen ihanuutta. Jalusta oli mukana, mutta kamerana oli mukana vain vajaakennoinen runko. Kinomillejä mukana pienimilläänkin päälle 40. Jään reuna oli sen verran kivannäköinen, että piti siitä jotain saada kuitenkin aikaiseksi.

Eka ruutu valotti taivaan turhan yläkanttiin ja kaivelin taskusta harvoin käytössä olleen levymallisen puoliharmaasuotimen ja Cokin-tyylisen pidikkeen. Pieni ongelma oli kyllä se, että sovittimen rengas oli 77 mm suodatinkierteelle ja käytössä olevassa objektiivissa oli 67 millinen kierre. Koska en edelleenkään ole ostanut 67 mm sovitetta kokeilin kirjaimellisesti purkkaviritystä. Ennakkoaavistusten mukaisesti suodatin pysyi paikoillaan. Itse esitin vastavalosuojaa ja sain heijastumariskin mininimoitua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti