perjantai 30. maaliskuuta 2012

Joutsenet tulevat!


Tässä kuussa on ollut liikettä ilmassa. Valkoisia isoja lintuja on näkynyt ilmassa ja sitkeimmät ovat ilmeisesti talvehtineet sulapaikoissa. Itsekin olen Viannankoskella törmännyt sulapaikalla uivaan joutseneen, vaikka pakkasta oli yli kymmmen astetta.

Kuvan joutsen on kuvattu huhtikuussa 2011. Yövyin, Päiväjärvellä kodassa ja aamulla herätessä kuulin joutsenten huudon läheltä. Laitoin kameraan 400 millisen objektiivin ja jalustan valmiiksi ja raotin ovea. Pääsin kuvaamaan rauhassa joutsenparia, jotka lepäsivät jäällä. Kun lähdin kodasta, joutsenet säikähtivät ja lähtivät lentoon. Toisella puolella näin vielä teeriä soitimella.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Paistit hangella

Toiveissa oli pitkän aikaa ollut nähdä peltopyitä talviolosuhteissa. Kuten tavallista, tilaisuus tuli jälleen yllättäen. Pohjanmaan suunnalla, Lappajärveä mentäessä on laakea pelto, jossa majailivat nämä pulleat tiput kuin tarjottimella. Ohikulkijoiden on helppo laskea kuinka monta päätä pilkistää vielä kiepistä tai tepastelee varomattoman oloisesti hangella.




Nämä kuvat on kuvattu auton sisältä.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Arkiston kätköistä


Syksypuolen kuvasatoa ja arkiston kuvamateriaalia tämäkin. Palokärjen jäljet syksyisessä metsässä. Tutkin metsäluontoa ultralaajakulmaisella Sigma 10-20 mm objektiivilla. Kuva on suora jpg-tiedosto kamerasta ilman käsittelyä.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Arkiston kätköistä

Kuvia tahtoo kertyä nykyaikana koneelle isoja määriä. Suurin osa niistä unohtuu kokonaan, osa elää mielessä hetken ja jotkut jäävät pysyvämmin elämään. Teen kirjallista tehtävää omaa VAT-tutkintoani varten ja kuivan lakitekstin mehustamiseksi katselen viime vuoden kuviani. Tämä oli yksi ääriesimerkki siitä, mitä "purple fringing" tarkoitti Sigman APO 400 5,6 putkella ja käytin hyvän aikaa tuon ilmiön poistamiseksi kuvasta. "Purple fringing" tarkoittaa violettia reunusta tumman ja vaalean alueen reunoilla. Tässä kuvassa ilmiöstä kärsi esim. selkälokin vaaleat ja taustan tummat kohdat, tumman tekstin reunus.

torstai 22. maaliskuuta 2012

Kesävieras


Näin käy minulle usein. Katson TIIRA-palvelusta jonkun linnun ja sitä ei löydy. Tällä kertaa Lapinlahdelle työkeikalle mennessä näin jotain muuta. Töyhtöhyyppä oli aloittanut kesäpesän valtauksen ajoissa. Mistähän mahtaa ruokansa kaivella?

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Luonto tulee lähelle



Parkkipaikka Kuopion neulamäessä. Vien postia viereisen kaupan postilaatikkoon ja huomaan näkymän, jonka näin ekan kerran vasta pari päivää sitten. Taskussa on Sigma DP1, joka yleensä seikkailee kaverini Lappamerellä Tuulee -blogissa. Käpytikkaa en ole tässä kohtaa töissä nähnyt, mutta tätä on Neulamäki. Käpylintuja, puukiipijöitä ja muita lintuja pihan puissa. Palokärjen ääni kantautuu omakotialueella lenkkeilessä. Lähimmälle luonnonsuojelualueelle ovelta n. 300 metriä.