lauantai 27. huhtikuuta 2013

Digimillejä

Ampuhaukka (Falco Columbarius), Askolan lintutorni, Lappeenranta

Eilen käydessäni Askolan altaiden lintutornilla tornilla piipahti toinenkin vieras. Ylläoleva haukka laskeutui tornin kaiteelle, mutta minut huomatessaan hypähtikin saman tien pois ja lensi reilun kymmenen metrin päähän aurausmerkin viereen muina miehinä tutkimaan ympäristöä.

Kaiteelta tätä lintua olisi ollut kiva kuvailla. Nyt tyydyn rajaamaan kuvan mahdollisimman tiukkaan, että kuvasta saa jotenkin järkevän. Hauska sattuma joka tapauksessa.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

torstai 11. huhtikuuta 2013

Ruostesiipi (Phragmatobia fuliginosa)


Tämä ilmestys on ollut toivelistalla ja nyt keväisellä kesämökkireissulla karvainen kulkuri ilmestyi sopivasti metsätien varteen. Kirkkaan ilman takia takanäytöstä oli hankala tarkastella otosten onnistumista erityisesti varjoalueiden toiston suhteen. Olisi ikävä huomata kotona kuvanneensa lumella olevaa mustaa pötköä. Kuvasinkin kymmeniä kuvia ja osassa käytin kameran omaa salamaa lisäapuna.

Ruostesiiven toukka on yllättävän nopea liikkumaan hangen päällä. Kylmä hanki ei siis tahtia hidasta. Kameran kotiinjättäminen oli mielessä, mutta onneksi nappasin repun kuitenkin selkään lähtiessäni. Onhan siitä vajaan kymmenen kilon lisäpainosta liikunnallista hyötyäkin. Erityisesti ylämäkeen lumihangessa lasta pulkassa perässä vetäessä tulee hiki.

Imatrankoskella 2005


maanantai 8. huhtikuuta 2013

Pappilansalmi



Aamuhetkenä ajattelin katsella josko Pappilansalmessa näkyisi jotakin lintupinnalistaan kirjattavaa. Aurinko nousi sopivasti salmen sulan suunnalta, joten jätin silmien grillauksen sikseen ja kokeilin maisemakuvauksen ihanuutta. Jalusta oli mukana, mutta kamerana oli mukana vain vajaakennoinen runko. Kinomillejä mukana pienimilläänkin päälle 40. Jään reuna oli sen verran kivannäköinen, että piti siitä jotain saada kuitenkin aikaiseksi.

Eka ruutu valotti taivaan turhan yläkanttiin ja kaivelin taskusta harvoin käytössä olleen levymallisen puoliharmaasuotimen ja Cokin-tyylisen pidikkeen. Pieni ongelma oli kyllä se, että sovittimen rengas oli 77 mm suodatinkierteelle ja käytössä olevassa objektiivissa oli 67 millinen kierre. Koska en edelleenkään ole ostanut 67 mm sovitetta kokeilin kirjaimellisesti purkkaviritystä. Ennakkoaavistusten mukaisesti suodatin pysyi paikoillaan. Itse esitin vastavalosuojaa ja sain heijastumariskin mininimoitua.

Ikkunavaloa hyödyntämässä