keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Äärirajoilla


Kankaan urheiluhalli Iisalmessa on hämärä paikka. Huomasin sen kuvatessani Sampo-Tiikerit peliä 24.11.2012. Olin katsomassa ottelua lapsien kanssa, mutta otin kamerarepun mukaan, jos joitakin kuvia saisi otettua.

Tulimme paikalle vain hieman ennen ottelun alkua ja paikka oli melko täynnä. Kentän päädystä löytyi vapaata tilaa, koska joku oli kaatanut limpparia keskimmäiselle penkille. Paikka oli pelin seuraamiselle ja kuvaamiselle melko hyvä ja siinä taisi tuntumaa palloonkin. Muutaman kerran sain heittää pallon takaisin kentälle ja kerran torjuin sen osumasta omaan ja takana istuvien päähän.

Jouduin kuvaamaan pääasiassa ISO 3200 ja täydellä aukolla 2.8, vaikka teinkin seikkailuja muille arvoille. Kamera oli manuaaliasetuksilla.  Valkotasapainossa automaatti toimi parhaiten. Kentästä tosin heijastuu vihreää väriä pelaajien vaatteisiin.




Jälkikäsittelynä oli vähäinen kohinanpoisto ja värisävyn trimmailu lähemmäs luonnollista. Loisteputkivalo on siitä mielenkiintoista, että nopeilla suljinajoilla käsinasetetulla valkotasapainolla kolmen sarjassa kaikki kolme kuvaa saattavat olla hieman erivärisiä.

Kameran suljinajat olivat enimmäkseen 1/350 sekuntia, mikä ei vielä ihan riitä kaikkiin tilanteisiin liikkeen pysäyttämiseksi. Välillä kävin pidemmissä suljinajoissa, jotta sain pienennettyä ISO-arvoa.

Tarkensin jatkuvalla automaattitarkennuksella. Ihmettelin jossain vaiheessa, miksi kamera ei tuntuu hyytyvän ja huomasin sen johtuvan seuraavasta automaattitarkennuksesta. Kun tarkensi etukäteen sopivaan kohtaan ja käänsi automaatin pois, sai kuvia kuvapuskurin täyteen ilman hidasteluja.

Korostetaan vielä, että tämä oli lasten kanssa katsottu peli ja kuvauksen aikana en voinut liikkua paikoiltani. Lisäksi kuvasin koko ajan samalla linssillä  (Canon 70-200 2.8L USM) ja kroppikennoisella kameralla. Täysikennoisen jätin reppuun, koska halusin varmennan automaattitarkennuksen. Täysikennoisella kameralla samalla putkella tai putkea vaihtamalla olisi saanut täysivartalokuvia syötöistä ja muista tilanteista.



2 kommenttia: